Vuonna 2007 Building and Environment -lehdessä ilmestyi tutkimus, jonka aineisto oli kerätty kokonaan Suomesta. VTT:n tutkija Sami Karjalainen oli haastatellut määrällisessä kyselyssä yhteensä 3 094 vastaajaa ja tehnyt lisäksi kontrolloituja kokeita. Kohteena olivat arkiset lämpöympäristöt: kodit, toimistot ja yliopisto. Tiivistelmä alkaa toteamalla, että miesten ja naisten eroja lämpöviihtyvyydessä on yleensä pidetty pieninä, ja jatkaa tuloksilla, jotka osoittivat merkitseviä eroja lämpöviihtyvyydessä, lämpötilatoiveissa ja termostaattien käytössä. Naiset olivat miehiä tyytymättömämpiä huoneiden lämpötiloihin, kertoivat pitävänsä lämpimämmistä huoneista ja tunsivat olonsa miehiä useammin sekä epämukavan kylmäksi että epämukavan kuumaksi. Kotitalouksissa termostaattia käyttivät silti useammin miehet.
Vuonna 2015 samaa aihetta lähestyttiin rakennusten energiankäytön kautta. Maastrichtin yliopiston tutkijat Boris Kingma ja Wouter van Marken Lichtenbelt kirjoittivat Nature Climate Change -lehdessä, että sisäilmaston säädökset nojaavat 1960-luvulla kehitettyyn lämpöviihtyvyyden malliin. Mallin keskeisiin muuttujiin kuuluvan aineenvaihdunnan vakioarvot perustuvat keskimääräiseen mieheen, ja ne voivat heidän mukaansa yliarvioida naisten aineenvaihdunnan jopa 35 prosentilla. Siksi rakennukset voivat olla jo lähtökohtaisesti energiatehottomia tarjotessaan lämpöviihtyvyyttä naisille. Heidän oma kokeensa oli tehty kuudellatoista istumatyötä tekevällä naisella eikä yhdelläkään miehellä, ja juuri tästä Tanskan teknillisen yliopiston professori Bjarne Olesen huomautti samana vuonna REHVA Journal -lehdessä: vertailuun olisi tarvittu myös kuusitoista miestä samassa työssä.
Tähän asti kiista koskee kehoa ja koeasetelmia. Toimistoa kalustavan kannalta tärkeämpi on vastauksen toinen puoli, ja luen sen näin: osa palelemisesta ratkeaa sillä, mihin kohtaan pohjapiirrosta työpiste osuu, lasiseinän viereen, tuloilmaventtiilin alle tai kylmän lattian päälle, ja sillä, pystyykö pöydän ääressä istuva vaikuttamaan omaan lämpöönsä itse.
Toivottu lämpötila on lähes sama, poikkeamien sietäminen ei
Olesen palaa kokeisiin, joiden varaan kansainväliset lämpöviihtyvyyden standardit, ISO 7730 mukaan lukien, on rakennettu. Niissä oli yhtä monta miestä ja naista, sama kevyt vaatetus ja sama istuva työ. Nevinsin tutkimuksessa (1966) ja Fangerin tutkimuksessa yhteensä 488 miestä valitsi keskimäärin 25,4 °C ja 488 naista 25,8 °C. Fangerin ja Langkilden kokeessa vuonna 1975 vastaavat luvut olivat 25,0 ja 25,1 °C. Eroja, joita kesällä nähdään ilmastoiduissa toimistoissa, Olesen selittää useimmissa tapauksissa vaatetuksella: naiset pukeutuvat kesän mukaan, miehet istuvat yhä puku päällä ja solmio kaulassa.
Kirjallisuuskatsauksen aiheesta kirjoitti myöhemmin sama Karjalainen, joka oli tehnyt suomalaisen kyselyn. Indoor Air -lehdessä vuonna 2012 julkaistun katsauksen mukaan useimmat tutkimukset eivät löytäneet sukupuolten välillä merkitsevää eroa neutraalilämpötilassa, siis lämpötilassa, jossa ei tunnu kuumalta eikä kylmältä. Selvästi yli puolet laboratorio- ja kenttätutkimuksista havaitsi silti, että samassa lämpöympäristössä naiset ilmaisevat tyytymättömyyttä miehiä enemmän, ja katsauksen suhdeluku sille, että nainen mieheen verrattuna ilmaisee tyytymättömyyttä lämpöoloihin, on 1,74. Karjalaisen mukaan naiset ovat miehiä herkempiä poikkeamalle optimaalisesta lämpötilasta, erityisesti viileissä oloissa, ja heillä on keskimäärin suurempi tarve säätää lämpöä itse ja sopeutua.
Vuoden 2007 kysely kertoi lämpötilatoiveista, katsauksen havainto koskee neutraalilämpötilaa, ja ne ovat eri mittareita. Yhdessä Olesenin taulukon kanssa ne siirtävät katseen yhdestä luvusta siihen, miten kukin kestää poikkeaman siitä.
Suomen laki jättää luvun työpaikalle
Toimiston lämpötilalle ei Suomessa ole lakiin kirjoitettua lukua. Työsuojeluhallinnon Tyosuojelu.fi sanoo sen suoraan: lämpöoloille ei ole säädetty raja-arvoja. Työturvallisuuslain (738/2002) 39 § edellyttää, että työntekijän altistuminen haittaa tai vaaraa aiheuttaville lämpöolosuhteille ”on rajoitettava niin vähäiseksi, ettei näistä tekijöistä aiheudu haittaa tai vaaraa työntekijän turvallisuudelle tai terveydelle”. Valtioneuvoston asetus työpaikkojen turvallisuus- ja terveysvaatimuksista (577/2003) puhuu lämmöstä vain ikkunoiden kohdalla: 12 §:n mukaan työhuoneen ikkunoiden ja lasiseinien on oltava sellaista materiaalia tai niin suojattuja, että työntekijä välttyy terveydelle haitalliselta auringon aiheuttamalta lämpökuormitukselta.
Suunnittelun avuksi Tyosuojelu.fi antaa suositukset työn raskauden mukaan. Kevyessä istumatyössä, jossa lämmöntuotto jää alle 150 watin, suositus on 21–25 °C ja ilman liike alle 0,1 metriä sekunnissa. Työnantajalle kirjoitetuissa ohjeissa on lause, jonka jokaisen toimistoa suunnittelevan kannattaa lukea kahdesti: työnantajan on huolehdittava siitä, että ilman lämpötilasta, kosteudesta ja liikkeestä sekä lämpöä tai kylmää säteilevistä pinnoista aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa tai vaaraa. Pinnat ovat mukana samassa virkkeessä kuin ilma.
Työterveyslaitoksen tutkijat ovat vastanneet aiheeseen Työpisteen Duunitohtori-palstalla. Tutkimusprofessori Hannu Rintamäki kirjoitti vuonna 2012, että kevyessä istumatyössä yhdenkin asteen lasku aistitaan selvästi, ellei vaatetusta lisätä, ja että ihmisten yksilöllisten erojen vuoksi parhaisiinkin lämpöoloihin on tyytyväisiä enintään 85 prosenttia työntekijöistä. Vuonna 2022 johtava tutkija Sirkka Rissanen vastasi kysymykseen toimistosta, jossa talvella pidettiin sisällä ulkovaatteita, vilttiä ja sormikkaita. Hänen mukaansa ulkovaatteiden, sormikkaiden ja ylimääräisten suojien pukeminen lämpöviihtyvyyden takaamiseksi ei ole hyväksyttävää.
Pohjapiirros näyttää, missä poikkeama istuu
Missä poikkeamaa kannattaa etsiä, kertoo standardi. Koko kehon lämpöviihtyvyyden lisäksi ISO 7730 nimeää neljä paikallisen epämukavuuden syytä: vedon, pään ja nilkkojen välisen lämpötilaeron, liian lämpimän tai kylmän lattian sekä säteilylämpötilan epäsymmetrian, jolla tarkoitan sitä, että keho vaihtaa lämpöä eri tavoin eri puolillaan olevien pintojen kanssa.
Pohjapiirroksella nuo neljä syytä voi paikantaa. Suomalaisena talvena suuren lasiseinän viereinen pöytä vaihtaa lämpöä toiselta kyljeltään kylmän lasin kanssa. Tuloilmaventtiilin alla istuva on ilmavirrassa, jolle Tyosuojelu.fi suosittaa kevyessä istumatyössä alle 0,1 metriä sekunnissa. Kylmän lattian päällä jalat ovat eri lämpötilassa kuin muu keho. Koko kehon lämpöviihtyvyyden arvio ei näitä paikallisia syitä näytä, ja Karjalaisen katsauksen mukaan poikkeama tuntuu enemmän sille, joka on poikkeamille herkempi. Siksi pohjapiirros kannattaa levittää pöydälle jo silloin, kun toimistoon valitaan työpisteet.
Toinen päätös koskee säätövaraa. Jos poikkeamille herkemmillä on keskimäärin suurempi tarve säätää lämpöä itse, avotilaan kannattaa mielestäni suunnitella vyöhykkeitä, joiden lämpö eroaa: yksi suojassa lasilta ja ilmavirralta, toinen raikkaampi, ja vapaus valita niiden väliltä sen sijaan, että koko kerros kiistelee yhdestä luvusta. Tyosuojelu.fi muistuttaa, että auringon lämpösäteilyä voidaan toimistotyössä estää kaihtimilla. Samalla ajattelulla voi lukea koko ympäristön, jota kutsumme nimellä Työpiste & avoin tila.
Lämpötilan ja suoriutumisen yhteyttä on mitattu myös Berliinissä, ja kokeen rajat kuuluvat heti alkuun. Tom Chang ja Agne Kajackaite (PLOS ONE, 2019) teettivät 543 opiskelijalla laboratoriossa keskimäärin tunnin mittaisia tehtäväsessioita, ja huoneen lämpötila vaihteli sessiosta toiseen noin 16 ja 33 asteen välillä. Kyse oli huoneen lämpötilasta, ei pöydän paikasta, eikä tunti laboratoriossa ole toimistopäivä. Lämpimämmässä naiset ratkaisivat matematiikan ja kielen tehtäviä paremmin: jokainen lisäaste liittyi 1,76 prosentin kasvuun naisten oikeissa matematiikan vastauksissa. Miehillä vaikutus oli päinvastainen mutta pieni eikä tilastollisesti merkitsevä, ja kognitiivisen reflektion testiin lämpötila ei vaikuttanut. Tutkijat tulkitsevat naisten parannuksen osittain lisääntyneeksi yrittämiseksi, koska vastauksia tuli enemmän ilman että virheiden osuus kasvoi. Yksi hyöty jää kaikkien näiden tutkimusten ulkopuolelle, eikä sitä ole mitattu: kun jokaisella on paikka, jossa hänen on hyvä olla, työtoverien ei tarvitse neuvotella lämpötilasta.
Tarkistuslista pohjapiirrokseen
Lasiseinä. Talvella kylmä pinta pöydän toisella puolella, eli säteilylämpötilan epäsymmetria (ISO 7730). Kesällä sama seinä tuo auringon lämpökuorman, josta asetuksen 577/2003 12 § puhuu.
Tuloilmaventtiili. Kevyessä istumatyössä ilman liikkeen suositus on alle 0,1 m/s (Tyosuojelu.fi).
Lattia. Liian kylmä tai lämmin lattia on yksi standardin neljästä paikallisesta syystä (ISO 7730).
Pystysuunta. Pään ja nilkkojen välinen lämpötilaero (ISO 7730).
Säätövara. Naisilla on keskimäärin suurempi tarve säätää lämpöä itse ja sopeutua (Karjalainen, 2012).
Odotusarvo. Parhaisiinkin lämpöoloihin on tyytyväisiä enintään 85 prosenttia työntekijöistä (Työterveyslaitos, 2012).
Kun toimistoon seuraavan kerran ilmestyy villatakki tuolin selkänojalle, katsoisin ensin, missä kohtaa pohjapiirrosta sen omistajan pöytä on, ja vasta sitten termostaattia.
Nopeat vastaukset
Miksi naisia palelee toimistossa?
Suomalaisessa kyselyssä (Karjalainen, Building and Environment, 2007; 3 094 vastaajaa) naiset tunsivat olonsa epämukavan kylmäksi miehiä useammin ja olivat tyytymättömämpiä huoneiden lämpötiloihin. Karjalaisen kirjallisuuskatsauksen (Indoor Air, 2012) mukaan useimmat tutkimukset eivät löydä merkitsevää eroa neutraalilämpötilassa, mutta naiset ovat herkempiä poikkeamille, erityisesti viileissä oloissa.
Mikä on toimiston suositeltu lämpötila Suomessa?
Lakiin ei ole kirjattu raja-arvoja. Tyosuojelu.fi suosittaa kevyeen istumatyöhön 21–25 °C ja ilman liikettä alle 0,1 metriä sekunnissa. Työturvallisuuslain 39 § edellyttää, että haitallisille lämpöolosuhteille altistuminen rajoitetaan niin vähäiseksi, ettei siitä aiheudu haittaa tai vaaraa.
Perustuvatko lämpöviihtyvyyden standardit miehiin?
ISO 7730:n kaltaisten standardien taustakokeissa oli yhtä monta miestä ja naista, ja samalla vaatetuksella ja työllä he valitsivat lähes saman lämpötilan, 25,4 ja 25,8 °C (Olesen, REHVA Journal, 2015). Kingma ja van Marken Lichtenbelt (Nature Climate Change, 2015) huomauttavat, että mallin aineenvaihdunnan vakioarvot perustuvat keskimääräiseen mieheen.
Miten lämpöviihtyvyys otetaan huomioon työpisteiden sijoittelussa?
Kun työpisteitä sijoitetaan, pohjapiirroksesta etsitään ISO 7730:n neljä paikallisen epämukavuuden syytä: veto, pään ja nilkkojen lämpötilaero, kylmä tai lämmin lattia ja säteilylämpötilan epäsymmetria. Avotilaan voi suunnitella eri lämpöisiä vyöhykkeitä, joista kukin valitsee itselleen sopivan. Tyosuojelu.fi:n mukaan työnantajan on huolehdittava, että myös lämpöä tai kylmää säteilevistä pinnoista aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa.